▶ Hannis & nuket ◀

_MG_6177


Nimi: Miranda Serena Rosewood
Lempinimi: Mirtsu
Ikä: 17 v

Tyyppi: Pullip
Malli: Snow white
Saapumispäivä: 19.6.2013
Ostettu: Mollamania


Luonne: Miranda yrittää peitellä tunteitaan, vaikka yleensä epäonnistuu siinä. Hän on myös todella kohtelias, rauhallinen, kiltti ja mukava. Miranda osaa olla myös hieman salaperäinen.

Harrastaa:  Neulomista.
Pitää: Talvesta, mekoista, kaakaosta, sisustamisesta, chilistä ruseteista ja oravista.
Ei pidä: Pähkinöistä ja hiippareista.

Menneisyys: 
Miranda asui suuressa perheessä Ranskassa, eikä saanut paljoa huomiota. Hänen perheensä oli myös hyvin köyhä. Lapsia oli monta, mutta kaikille ei riittänyt ruokaa. Sitä oli liian vähän. Perheen asiat menivät huonosti. Osa lapsista jouduttiin hylkäämään. Miranda oli jo vanha, ja vaikka hänen vanhempansa häntä kuinka rakastivat hän joutui lähtemään jo 10 vuotiaana, sillä oli perheen vanhin. Se oli kaikin osapuolin surullista. Mirandan vanhemmat antoivat hänelle kauniin kaulakorun, jonka tarkoitus oli muistuttaa, miten paljon Mirandan perhe häntä rakasti. Se on yhä vieläkin Mirandan tärkein esine.

Miranda luovutettiin orpokotiin. Orpokodissa oli tiukka kuri, mutta sieltä Miranda löysi hyviä ystäviä. Muutama lapsi kuitenkin kiusasivat tätä, koska hän oli ollut jo niin kauan orpokodissa. Hänen pelastuksensa oli kuitenkin ystävät. Hän sai suurta iloa kirjoittamisesta ja piirtämisestä, ja kirjoitti usein tarinoita tapahtumista, joihin itse olisi halunnut ajautua. Mirandaa ei adoptoitu, sillä jokainen halusi paljon nuoremman lapsen. Lopulta Miranda pääsi pois, ja muutti Eurooppaan, tarkemmin sanottuna Suomeen, mistä löysi nykyisen kotinsa.



MeikkiStock
Peruukki: Todella pitkä peruukki, värinä goldenrod. Latvat kiharat, muuten suora. Tilattu Leekeworldista.
Chibit: Tummansiniset, coolcat. Tilattu mollamanian kautta.
Vartalo: SBH-M obitsu, 27cm
Muut kustomit: Ripsiä lisätty, luomiin on laitettu rusetit.



♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡





Nimi: Bonnie Emlyn Smith
Lempinimi: Bonn, Bonsku
Ikä: 8v

Tyyppi: Dal
Malli: Joujou
Saapumispäivä: 1.9.2013 (saatu vasta 4.9, syntymäpäivänäni)
Ostettu: Pullipstyle

Luonne: Bonnie rakastaa leikkimistä. Tyttö on todella pirteä, sosiaalinen ja aktiivinen. 

Harrastaa: Viulun soittoa.
Pitää: Tähdistä, sydämistä, leikkimisestä, hello kittystä ja vaahtokarkeista.
Ei pidä: Kiusaajista.

Menneisyys: Bonnien ollessa pikkutyttö hänen rakas äitinsä kuoli. Bonnie jäi kaipaamaan häntä hyvin paljon. Bonnien isä oli hänen tukenaan siihen asti kunnes jotain muuttui. Hänen isänsä omisti kaupungin parhaimman lelukaupan, jonka lelut hän teki käsin. Hän nautti lelujen tekemisestä paljon, hän rakasti työtään - enemmän kuin Bonnieta. Bonnien ollessa noin yksi-vuotias hän oli ollut isälleen tärkein asia maailmassa. Hän oli testannut isänsä tekemät lelut ja tehnyt työtään isänsä kanssa. Mutta äitin kuoleman jälkeen Bonnien isä halusi olla yksin. Hän ei enään tykännyt muiden ihmisten seurasta. Varsinkin Bonnie muistutti häntä vaimostaan niin paljon.
Lisää tulossa...

Meikki: Stock
Chipsit: Stock
Peruukki: Selkään asti ulottuva suklaanruskea otsatukallinen, leekeworld
Keho: 23 cm SBH-S obitsu
Muut kustomit: -


♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡


IMG_6029

Nimi: Chihiro
Lempinimi: Chi
Ikä: 16 vuotta

Tyyppi: Pullip
Malli: Hannah
Saapumispäivä: 30.1.2014
Ostettu: Pullipstyle

Luonne: tulossa..

Harrastaa: tulossa..
Pitää: Pikkulapsista ja söpöistä asioista
Ei pidä: tulossa..

Menneisyys: tulossa..

Meikki: Stock
Chipsit: Stock
Peruukki: Vaaleanpunainen peruukki jossa irroitettavat saparot, Coolcat
Keho: Stock
Muut kustomit: -

♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡


6 kommenttia: